Lapselle ja läheiselle

Sinun ei tarvitse osata kaikkea valmiiksi

Muutto uuteen paikkaan voi tuntua monelta: jännittävältä, oudolta, helpottavalta tai ikävältä. Hoppiskodissa aikuiset auttavat sinua tutustumaan paikkaan ja rakentamaan arjen askel kerrallaan.

1

Ensimmäiset päivät

Saat tutustua omaan huoneeseesi, aikuisiin, muihin lapsiin ja talon tapoihin. Kerromme, mitä seuraavaksi tapahtuu ja keneltä voit pyytää apua.

2

Oma huone

Sinulla on oma huone ja mahdollisuus tehdä siitä omannäköisesi. Saat olla myös rauhassa, kun tarvitset omaa aikaa.

3

Sinua kuunnellaan

Saat kertoa, mikä auttaa ja mikä tuntuu vaikealta. Osallistut oman arkesi ja tavoitteidesi suunnitteluun ikäsi ja tilanteesi mukaisesti.

Tavallinen päivä

Koulua, ruokaa, vapaa-aikaa ja yhdessäoloa

Päivissä on tuttu rytmi, mutta ne eivät ole kaikki samanlaisia. Aikuiset auttavat aamutoimissa, koulunkäynnissä, tehtävissä, harrastuksissa ja vaikeissa tilanteissa. Myös lepo ja mukavat asiat kuuluvat arkeen.

Sinun äänesi

Saat vaikuttaa omaan arkeesi

Hoppiskodissa käytetään dialogista ja ratkaisukeskeistä työotetta. Se tarkoittaa, että aikuiset kuuntelevat kokemuksiasi, etsivät kanssasi toimivia ratkaisuja ja auttavat etenemään pienin askelin.

  • Lastenpalavereissa voit kertoa toiveistasi ja vaikuttaa yhteiseen arkeen
  • Yksilökeskusteluissa voit puhua turvallisesti sinulle tärkeistä asioista
  • Tavoitteet suunnitellaan yhdessä ja onnistumiset huomataan
  • Lapset Puheeksi -keskusteluissa tarkastellaan arkea, koulua, läheisiä ja vapaa-aikaa
Lapsen oma huone HoppiskodissaHoppiskodin kodinomainen yhteinen tila
Läheiselle

Tärkeät ihmissuhteet kuuluvat lapsen elämään

Yhteydenpidosta ja tapaamisista sovitaan lapsen asiakassuunnitelman ja päätösten mukaisesti. Haluamme, että läheiset tietävät, miten lapsen arki sujuu ja miten he voivat olla mukana tukemassa häntä.

  • Yhteydenpitoa tuetaan suunnitelmallisesti
  • Läheisiä kuullaan lapsen arjen kannalta tärkeissä asioissa
  • Yhteistyötä tehdään avoimesti lapsen parhaaksi
  • Huolista ja palautteesta voi puhua henkilöstölle
Sijoituskyselyt

Katsotaan yhdessä, vastaako Hoppiskoti lapsen tarpeisiin.

Ensimmäisessä yhteydenotossa riittävät lapsen ikä, sijoituksen ajankohta ja lyhyt kuvaus tuen tarpeesta. Älä lähetä tavallisella sähköpostilla salassa pidettäviä henkilötietoja.

Paikkatiedustelut045 136 6592asiakaspalvelu@sostuki.fiSijoituksia arvioidaan valtakunnallisesti hyvinvointialueiden kanssa.